syanotypia



syanotypia

Syanotypia Valokuvaaja Pirjo Lempe Photographer

Syanotypiakuvia fotogrammitekniikalla Syanotypia eli sinikopiomenetelm on vanha valokuvien jalovedostusmenetelm, jonka esitteli maailmalle John Hershel vuonna 1842. Syanotypia perustuu rautasuoloihin (ammoniumferrisitraatti ja kaliumferrisyanidi*) jotka yhdistettyn liuoksena muodostavat paperille siveltyn UVvalolle herkn pinnan. Fotogrammitekniikassa asetetaan valoherklle

Vaihtoehtoiset vedostusmenetelmt – Syanotypia – Tapio

Syanotypia eli sinikopiotekniikka on vuodelta 1842 perisin oleva jalovedostusmenetelmiin kuuluva valokuvatekniikka. Syanotypia perustuu kahteen rautasuolaan, jotka yhdistetn ja valotetaan UVvalolla (UVlamput, aurinko) ja kehitetn vedell. Valottamisen tuloksena syntyy preussinsininen pigmentti, joka on hyvin silyv (svytettviss).

Syanotypiaa Tiin tekeleit Vuodatus.net

Syanotypiaa. Maija jo lupailikin minulta tulevan syanotypian tekniikkakuvia. Ninp se sitten sujuu. Ensin valitaan kuva, joko digikuva tai skannattu. Thn esimerkkikuvaksi otin vajan Hamningbergista Norjasta, Varangin niemimaalta, Euroopan lopusta. Kurssin opettaja oli opetellut tekniikkaa Kankaanpn taidekoulussa ja siell oli

Syanotypia Maijan jutut Vuodatus.net

Syanotypia. Syanotypiaa, sinikopioita. Niit tuli tehty aika pino, suurin osa kyttkelpoisiakin. Tein 24 kuvaa paperille ja viisi kankaille. Kemikaleilla herkistettyj papereita oli muutama odottamassa ja lis sudittiin kuivumaan kaiken aikaa. Opettajalle oli vhn ylltys, miten paljon kulutimme kaikkea ja miten innokkaita olimme.

Tajukankaan kutoja Blogin arkisto Syanotypia

Syanotypia. 1.07.2013 14:15 / jii Ivaneva. Vaiheet 1,2,3 ja 5 pit siis tehd himmess valossa tai mieluiten punalampun valossa. Myrkyt saa tilattua esim. Hopeavedosnimisest lafkasta ja ovat sen verran myrkkyj, ettei raskaana ollessa kannata rknt niiden kanssa. Vasemmalla olevaan on pistetty rehuja, oikealla Tiinan paperista

CYANOTYPIA VANHA

Valmiit syanotypiaaineet: Olli Jaakkola, puh. 0400 706 304 Molemmat aineet maksavat yhteensn.29 euroa. Paketissa mukana lyhyt kyttohje . ISVET OY myy aineita erikseen kouluille (mukana ei syanotypia ohjeita) ISVET OY, Tuotantokuja 2 , Iisalmi puh. 017 832 31 Uv.lamppuja saa Lamppupankki,

SolarFast vriaine

SolarFast on uudenlainen kankaankuviontivri. Syanotypia tekniikkaan kehitetty valmisvri, jonka ansioista ei tarvitse yhdistell myrkyllisi kemikaaleja. Saavavilla useita vrej, joita voi mys sekoittaa keskenn. SolarFastilla ksitellyn kankaan plle asetetaan negatiivi tai tulostettu kalvo. UV lampun alla tai kesll auringon valossa kuva kiinnittyy kankaaseen tai paperiin

Yhdess, luonnon kanssa syanotypiaa kevn jst ja

Yhdess, luonnon kanssa syanotypiaa kevn jst ja vedest. Tunnen hillitnt vapauden tunnetta aina, kun laitan retkirepun selkn ja lhden ovesta ulos luontoon. Tuo tunne on silynyt kuusivuotiaasta asti. Silloin pakkasin smpyln ja muovisen kerhopullon punaiseen jenkkikassiin ja lhdin tien toiselle puolelle metsn

hot articles